Siat sopeutuvat helposti erilaisiin ruokkiin ja sulattavat rehut hyvin muuttaen ne biologisesti arvokkaaksi lihaksi. Nämä positiiviset ominaisuudet ilmenevät sioissa suurimmassa määrin täyden ruokinnan ja hyvän hoidon ehdolla.
Sika on kaikkisyöjä, joka voi syödä kasvi- ja eläinruokaa. Sikojen ruokinnassa käytetään erilaisia rehuja, mukaan lukien erilaiset maatalousjätteet. Huolimatta siitä, että nämä eläimet voivat syödä ruokaa missä tahansa muodossa, heidän on parempi ruokkia niitä esikäsittelyn jälkeen: jauhaminen, höyrytys, keittäminen jne.
Kasvun intensiteetti, varhaiskypsyys, hedelmällisyys ja fylogeneettiset olosuhteet lajin kehitykselle kesytetyssä tilassa määrittelivät sikojen ravinteiden, vitamiinien ja kivennäisrehujen tarpeen.
Ne tarvitsevat helposti sulavaa, runsaasti välttämättömiä aminohappoja proteiineja, rasvoja ja hiilihydraatteja. Kuningataren oikeasta ruokinnasta ennen parittelua, tiineyden aikana ja jälkeläisten ruokinnassa riippuu suuresti niiden elinkyky, kasvu ja jälkeläisten kehitys.
Kuningataren ja karjujen ehtyminen tai vakava liikalihavuus ennen pinnoittamista ja tiineyden aikana vaikuttaa haitallisesti niiden lisääntymistoimintoihin, joten eläinten lihavuutta on seurattava tarkasti.
Yksittäinen, parittelua varten valmisteltu kohtu on saatava riittävällä määrällä erilaisia ravintoaineita. Lisääntymiseen tarkoitettujen sikojen oikean ruokinnan pääedellytys on ruokavalioiden hyödyllisyys ja eläinten tarjoaminen korkealaatuisella rehulla. Ravintoaineiden määrän ja rehusarjan suhteen heidän ruokavalionsa voidaan rinnastaa kuningattareiden normeihin ja ruokavalioihin raskauden ensimmäisellä puoliskolla.
Likimääräiset päiväannokset yksinäisille ja tiineille emakoille, kg.
Huomautus: ensimmäinen luku yksittäisille emakoille ja tiineyden ensimmäisellä puoliskolla.
Paritteluun valmistautuville emakoille on erittäin tärkeää saada täydellistä proteiinia, kivennäisaineita ja välttämättömiä vitamiineja, ensisijaisesti A-provitamiinia – karoteenia.
Tiineillä emakoilla sisäelinten työ lisääntyy sikiön kehityksen yhteydessä. Tänä aikana aineenvaihdunta ja ravintoaineiden käyttö lisääntyvät verrattuna yksittäiseen kohtuun. Tiineyden edetessä emakoiden tarve täydelliselle proteiinille, kalsiumille, fosforille ja karoteenille kasvaa. Jos ruokinta on riittämätön, emakoiden hedelmällisyys ja jälkeläisten elinkyky heikkenevät.
Emakoiden ravintoaineiden tarve riippuu iästä, elopainosta ja tiineysajasta.
Nuorten alle 2-vuotiaiden emakoiden ruokintanormit kokonaisravinnon, sulavan proteiinin, kivennäisaineiden ja vitamiinien osalta ovat korkeammat kuin aikuisten emakoiden ruokintanormit.
Vyöhykeominaisuuksista ja tilalla olevan rehun saatavuudesta riippuen paritteluun valmistautuvien emakoiden ja tiineiden emakoiden ruokavalio voi olla erilainen, mutta sen tulee sisältää normeissa määritellyt ravintoaineet.
Riittävän ravinnon varmistamiseksi ruokavalioon tulee sisältyä maissia, sokerijuurikkaita, herneitä ja muita erittäin ravitsevia rehuja. Jalostuseläimille on kuitenkin erityisen tärkeää rehu, joka sisältää riittävän määrän täysproteiinia (herneet, pavut, lupiinit).
Ne ovat hyvin sulavia ja edistävät korkeaa proteiinin käyttöä. Hyviä proteiinilisäaineita ovat rehuhiiva, kala ja lihaluujauho, käänteinen, joita lisätään emakoiden ruokavalioon 3-5%. Karoteenin tarvetta voidaan tyydyttää sisällyttämällä sikojen ruokavalioon vihermassasäilörehua, erityisesti palkokasveja, tai yhdistelmäsäilörehua, porkkanaa, vitamiiniheinäjauhoa ja vihreää ruohoa tai pastaa siitä.
Tärkeimmät vaatimukset emakkojen ruokavaliolle niiden ruokkimisen aikana ovat niiden hyödyllisyys ja hyvä maku. Ruokavalion tulee olla ravitsevaa, koostua erilaisista helposti sulavista rehuista.
Näyteannokset imettäville emakoille, joiden paino on 120 – 300 kg. 10 porsaalla per pää per päivä
Isojen porsaiden kasvattamiseksi emakoille annetaan riittävä määrä rehutiivistettä (3,5 – 6,5 kg päivässä). Emakot, joilla on kuusi tai enemmän porsasta, ruokitaan ad libitum. Tänä aikana niille on annettava vain keitettyjä perunoita, kun taas porkkanat ja punajuuret annetaan vain raa’ina, mutta hienonnettuna. Heinää ja ruohoa annetaan luontoissuorituksina.
Rehutiiviste annetaan tahmeana mäskinä, johon on lisätty heinä- tai ruohojauhoa, kivennäisaineita ja esiseoksia.
Imevät porsaat saavat noin viikon iästä alkaen paahdettua ohraa tai herneitä, lehmänmaitoa, ruohoa, vihreitä ja muita rehuja pintakastikkeena. Imevät porsaat kuluttavat jo 23 viikon iässä suuren lisärehumäärän, sillä emakon maidontuotanto vähenee tähän aikaan. Nuoret porsaat pitävät kovasti makeisista, joten heille tulisi antaa jopa 10% sokeria. Kesällä taulukossa ilmoitettua rehua vähennetään kolmanneksella ja korvataan laitumella.
Karjujen ravintoaineiden tarve riippuu elopainosta, iästä ja fysiologisesta tilasta. Varsinkin kun niitä käytetään useamman kuin yhden emakon siemennyksen aikana, karjut tarvitsevat lisäravinteita, erityisesti sulavaa proteiinia, kivennäisaineita ja vitamiineja, valmisteilla ja parittelukaudella.
Likimääräiset annokset karjuille, kg.
Karjujen ruokinta vaikuttaa suuresti niiden lisääntymiskykyyn. Talvella karjujen ruokavalion tulee koostua tiivisteistä, riittävän ravintoarvoisista rehuista (maissi, kaura, ohra) sekä täysproteiinia sisältävistä rehuista (herneet, hiiva, kakku ja muut rehut).
Kesällä niille on annettava runsaasti viherrehua palkokasveista. Kun niitä pidetään hyvällä laitumella, tiivistettä tulee ruokkia lisäksi.
D-vitamiinin saamiseksi karjut tulisi päästää järjestelmällisesti kävelylle. Hyvä tämän vitamiinin lähde on säteilytetty rehuhiiva. Kesällä niille tulisi antaa enemmän vihreää ravintoa, mutta hyvällä laitumella pidettäessä tiivistettä tulisi ruokkia lisäksi.
Voit lisätä tämän sivun kirjanmerkkeihin
